Lippukunnan toiminta

Lippukunnan johtajiston muodostavat kaikki siinä toimivat 17 vuotta täyttäneet partojohtajat, jotka ovat käyneet partiojohtajien peruskurssin.

Mitä muuta partiossa tehdään?

Opitaan kädentaitoja, sudenpentukin osaa vuolla.

Retkeillään lähiluonnossa metsässä, vesillä, erämaassa, ... Yövytään kämpässä tai teltassa, kesällä ja talvella. Partiolaiset huolehtivat varusteistaan ja pakkaavat reppunsa itse. Retken kaikinpuolisen onnistumisen varmistavat makuupussi ja makuualusta sekä kunnon sadeasu.

Oman lippukunnan leirillä on turvallista opetella leiriläiseksi. Myös piirit ja keskusjärjestö järjestävät leirejä. Leirille voi lähteä myös ulkomaille.

Partiotaitokilpailut eli pt-kisat järjestetään nuoremmille päiväsaikaan ja varttuneemmille kisat jatkuvat yli yön. Kisoissa edetään suunnistamalla maastossa. Matkan varrella mitataan partiossa opittuja taitoja ja tietoja, seikkaillaan, hullutellaan, testataan päätä ja käsiä. Sudenpennut kulkevat omissa partiotaitokisoissaan saattajan kanssa.

Harjoitellaan ensiapua ja pelastuspalvelua.
Osallistutaan kehitysapu- ja ympäristönsuojeluprojekteihin.
Partiossa aikuisetkin leikkivät ja laulavat.
Päätetään yhdessä.

tavoitteena vastuunsa tunteva kansalainen

Partiotoiminnan tavoitteena on auttaa lasta ja nuorta kasvamaan vastuuntuntoiseksi ja itsenäisesti ajattelevaksi yhteiskunnan jäseneksi, joka elää tasapainossa itsensä, toisten ihmisten ja elinympäristönsä kanssa.

Partiossa uskotaan ihmisen henkilökohtaiseen kehitykseen. Kehitystä tukevat sellaiset periaatteet kuin toisten hyväksyminen, uuden oppiminen, maailmankatsomuksen avartuminen, usko korkeimpaan.

Partiotoiminta on vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Se on nuorten toimintaa, jossa tarvitaan eri-ikäisiä aikuisia ohjaamassa ja tukemassa lasten ja nuorten kasvua. Partiotoiminta on avointa kaikille. Se on itsenäisiä ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta. Partioliike on kansainvälinen: partiolaisia on miltei kaikissa maailman maissa. Yhteensä meitä on maailmassa tällä hetkellä 35 miljoonaa, Suomessa 75 000.

Partio on kasvatusjärjestelmä

Partiossa toimitaan ryhmässä: laumassa, vartiossa tai vaeltajaryhmässä. Ryhmässä kasvaa vastuuseen ja oppii toisaalta, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Partio-ohjelma etenee nousujohteisesti. Muita kasvatuskeinoja ovat perinteet, partioaate, tekemällä oppiminen, toiminta luonnossa, sosiaalinen toiminta, johtajatehtäviin kouluttaminen, kansainvälinen toiminta.

Partiolupaus on yhteistä kaikille maailman partiolaisille. Se ei ole vala vaan lupaus, joka velvoittaa meitä pyrkimään joka päivä kohti partioihanteita, parhaan kykymme mukaan.

Partiotoiminnan juuret ovat syvällä

Partioliikkeen perusti englantilainen Robert Baden-Powell, B-P, vuonna 1907. Hän kokosi parikymmentä poikaa eri yhteiskuntaluokista yhteiselle leirille. Pojat toteuttivat vartioissa ohjelmaa, jossa yhdistyivät leikki ja tavoitteellinen toiminta.

B-P:n keskeinen oivallus oli vartiojärjestelmä. Vartio on 5-8 partiolaisen itsenäisesti toimiva ryhmä, jonka johtaja on vain hieman johdettaviaan vanhempi. Vartiojärjestelmässä on suomalaisen partiotoiminnan vahvuus tänäkin päivänä. B-P:n leirikokeilu oli menestys: partioliike oli syntynyt. Suomeen liike tuli 1910, ja myös tytöt olivat toiminnassa mukana alusta asti.